Piiloparta

Eilen metsäriekkulenkiltä kotiin päin kävellessä mietin, että kylläpä se Halo nyt vähästä väsähti kun noin vaisuna perässä taapertaa. Muutamaan otteeseen siltä kysyinkin, että noinko paljon harmittaa että koirakaveri lähtikin omaan kotiinsa eikä meidän matkaan. Kotipihalle tullessa sitten alkoi vaisu hännän heilutus, joka vastaa viattomana viheltelyä: "E-hei tässä mittään, ilmoja on pielly". Totesin saman tien että jaahas, mitähän herralla mahtaa nyt olla suussa? "Eikä oo mittään, en oo mittään etes löytäny". Ja häntä heiluu vaisusti edelleen. Jatkoimme matkaa sisälle - eipä siellä pimiässä olisi erottanut suusta löytyvää hirvenjalkaa hansikkaasta. Tuulikaapissa Halo istahti ja mietti..ja mietti. Näillä keleillä kuluu hyvin pitkä tovi siihen että emäntä saa kuoriudutttua ulkoiluvarustuksesta. Sitten kuului syvä huokaus Halon suusta ja lattialle tipahti Maailman Hienoin Keppi. Se oli juuri se keppi, jolla koirakaveri oli leikkinyt pitkään ja hartaasti ja houkutellut Haloa takaa-ajoleikkiin. Ja ennen kaikkea se oli juuri sopivan kokoinen, että sen pystyi piilottamaan bouvierin tuuheaan partaan. Se oli siis Todellinen Aarre. Mutta kun meillä ei saa tuoda ulkoleluja sisälle.

Kyllä on kätevä tuo parta, kun se sisälle voi kätkeä milloin mitäkin. Siellä on salakuljetettu keppien lisäksi luita, hanskoja, pipoja ja palloja. Ainoa asia, mikä paljastaa Aarteen olemassaolon on vaimea hännänheilutus muuten eleettömässä koirassa - "Ei mulla ainakaan oo mittään suussa". Ja tälle samalle tyypille en osaa opettaa noutoa, kun se ei halua pitää mitään suussaan.

Pulukanvetoa pimiässä

Perjantai-iltana emännän flunssa antoi sen verran periksi, että päätimme käydä kokeilemassa pulkanvetopuuhia Halon kanssa ensimmäistä kertaa. Nyt kun vihdoin sain hoidettua nuo terveystarkit pois päiväjärjestyksestä, niin uskaltaa tälle talvea jo vetohommia suunnitellakin. Ostin Halolle Topcaniksen huskyvaljaat ja ihan peruspulkan näin alkuun. Noita valjaita täytyy vielä tuunailla paremmin näkyviksi - mutta siitä tuonnempana kun saan sen tehtyä! Pulkka on muuten tosi hieno, ennen kaikkea se on PINKKI! Minäkin olisin pienenä halunnu pinkin pulkan, mutta mulla oli tuollainen samanlainen tylsänä peruspunaisena.

Suuntasimme siis tutulle metsäautotielle, jossa ajattelin olevan hyvän uran ja paremmin rauhaa harjoitella. Mielessä vilkkui tietysti kauhukuvat siitä, että koira säikähtää pulkkaa ja kirmaa pulkka perässä pusikkoon taikka päättää pistää pulkan palasiksi ja muuta jännää.. :D Halo ei ollut aiemmin ehtinyt testata edes noita uusia huskyvaljaita ulkosalla, joten pienen juoksentelu-energianpurkusession jälkeen aloitimme pelkillä valjailla niin, että Jarppa talutti Haloa hihnan kanssa ja minä roikuin valjaiden perässä hieman hidastaen menoa. Samalla vedin itse kolisevaa, tyhjää pulkkaa toisessa kädessä. Halon mielestä hommassa ei ollut mitään kummallista ja pulkan kolinakaan ei hirvittänyt taikka kiinnostanut ollenkaan.

Muutaman sadan metrin päässä sitten pistimmekin pulkan joustinhihnalla kiinni valjaisiin ja minä otin käteen pulkannarun hidastusta varten. Halo ei edes tainnut hoksata, että mikään hommassa muuttui. Ainoa ongelma oli tyhjän pulkan keveys - se meinasi välillä keulia turhan innokkaasti hihnan kiristyessä. Ainakaan rauhallisella tahdilla ja tuolla riittävän pitkällä joustinhihnalla koiran ja pulkan välissä ei aiheutunut minkäänmoista häslinkiä. Aluksi saa kyllä varmasti olla tarkkana tuon hidastuksen kanssa että koira ei saa pulkkaa kintereilleen - vaikka en tosin usko Halon moisesta äksidentistäkään ottavan itseensä. Kaiken kaikkiaan meno sujui mainiosti ja Halo näytti siltä niinkuin olisi vetänyt pulkkaa aina. Ensi kerralla pistetäänkin sitten jo jonkun verran painoa kyytiin! Takaisintulomatkan Halo sai humputella, että pulkkailusta jäisi hyvä mieli, ja aluksi näytti siltä, että valjaiden riisumisen jälkeen Haloa ihmetytti että mihis se pulkka nyt katosi! :D Toivottavasti saadaan puuhasta ennen pitkää kuviakin, kun uskallamme tuoda pulkkailun päivänvaloon!

Nollakohta

Mikäpä olisi sopivampi ajankohta laittaa blogi alulle kuin kuumeessa, mehumuki kourassa, läppärin kanssa peittoon kääriytyneenä, kun muutakaan ei pysty ja jaksa tehdä. Tämän sivuston on siis tarkoitus toimia jonkinmoisena blogin ja kotisivun yhdistelmänä, jossa on blogin tunnelmapalasten lisäksi omat kiinteät sivut kullakin talouden nelijalkaisista, ja ehkä jossain vaiheessa jopa emännällä itselläänkin. Noita eläinten omia sivuja päivittelen isompien tapahtumien ja sattumisten yhteydessä - sekä niissä poikkeustapauksissa kun jostakusta saadaan uusia kelvollisia valokuvia. Nämä blogitekstit pyrin jakamaan tunnisteiden avulla aihealueittain siten, että esimerkiksi Halon treenikuulumisista kiinnostuneiden ei tarvitse välttämättä kahlata läpi emännän epäonnistuneita kokkauksia ja käsitöitä...ja toisin päin ;) Nyt kun vielä löytäisi jostain sen pari kuukautta kadoksissa olleen kameran, niin saisi tänne pian vähän eloakin!

Puolivuotispäivää!

Halo vilkuttaa puolivuotistervehdykset eri toten kaikille sisaruksille! Pienenpieni bouvier onkin huomaamatta muuttunut jo aika isoksi bouvieriksi. Ulkoinen olemus alkaa olla jo melko aikuismainen ja äänikin vallan möreä. Vieraat ihmiset eivät tuota epeliä enää pennuksi tahdo uskoakaan, vaikka mieleltään poika onkin vielä ihan lapsonen. Puolivuotispäivän kunniaksi emäntä ajatteli koostaa tähän jonkinmoista yhteenvetoa Halosta ja nuoren herran osaamisista ja harrasteista:

4 kk:n kokemuksella todettuna Halo on hyvin pitkälti sitä mitä bouvierin kuvittelinkin olevan. Uusiin asioihin ja tilanteisiin suhtautuminen on rohkeaa ja niin kauan kun isäntäväkikään ei ala hötkyillä, niin pieni bouvier voi ottaa rennosti. Halo on helppo ottaa mukaan (paitsi ehkä kokonsa puolesta..) lähes mihin vain. Vahtivietti on melko voimakas ja omaa pihaa vahditaan tunnollisesti. Pimeällä oletettujen tunkeilijoiden haukkuminen meinaa olla hieman turhan innokasta, joten treenaamme vähän rauhallisempaa vahtimistyyliä. Äipän kanssa tekeminen on tosi kivaa, kunhan vaan hyvin tehdyistä hommista seuraa Halon mielestä sopiva palkka. Oman tahdon ja miellyttämishalun suhde on varmasti bouvierille ominainen. Monissa tilanteissa Halo harkitsee todella pitkäänkin miten toimia, mikä antaa hihnan toiselle päälle mukavasti aikaa vaikuttaa tilanteeseen. Pehmeäksi Haloa ei voi kuvailla hyvällä tahdollakaan, missä on toki sekä hyvät että huonot puolensa. Hoitotoimenpiteet sujuvat jo mainiosti ja pentu-aikoijen vastaanhangoittelu on muuttunut tylsistyneiksi mulkaisuiksi, kun äippä aina vaan jaksaa puunata ihan hyvää turkkia.

Tähän saakka olemme harrastaneet vain kotitottistelua, mutta näyttääpä Halo kumminkin jotain oppineen. Istua ja maata osataan jo hetken aikaa, vaikka äippä katoaisi nurkan taakse piiloonkiin. Sivulletulo taitaa olla Halon bravuuri (niin paljon sitä oikeaa asentoa on kyllä hiottukin), mutta kovin pitkiin seuraamisiin sen sijaan kärsivällisyys ei vielä riitä. Kyljelleen kellahdus sujuu myös, samoin kuin vasten hyppääminen hali-käskyllä. Nouto sujuu isännän kanssa hienosti, mutta äipän kanssa siinä on jokin ongelmakohta. Halon mielestä kivoin juttu taitaa kumminkin olla tuo vilkutus, jota tarjotaan ajoittain ihan oma-aloitteisestikin.

Viikko sitten aloittelimme Halon kanssa harrastelun pelastuskoirapuolella. Pääsimme OSE:n aloittelijaryhmään, ja Halo ihastui hommaan kyllä heti ensi metreillä. Mikäs sen mukavampaa kun tosi monta tyyppiä kädet täynnä makkaraa ihan vain pientä bouvieria varten! Yksi Halolle tärkeimmistä opeteltavista asioista taitaa kyllä olla kärsivällisyys, joka tuolta epeliltä tuntuu välillä jääneen matkan varrelle. Jospa tästä kumminkin vielä vaikka pelastuskoiran ura urkenisi, jahka harjaannus ja ikä karttuvat.

Ainiin, Halon äippä on melko kiireinen kun se meni nyt autokouluun, että voisi alkaa ei-enää-ihan-niin-pienelle bouvierille kuskiksi kaikkiin kivoihin isojen koirien harrasteisiin.

Joululomaa ja nestetankkausta

Siinäpä kuvakollaasia Halo-pojan joululomasta. Lomaviikko vietettiin Halon "mummolassa" ja matkan varrella riittikin pienelle koiralle paljon uutta ja jännää kohdattavaa. Junamatkat ees taas Halo otti rennosti, vaikka eläinvaunussa olikin tietysti jouluruuhka. Viikon aikana autoiltiin paljon ja Halosta onkin jo tullut innokas automatkaaja. Lisäksi sosiaalistuimme viime hetken jouluostoksilla, kävimme lentokentällä ihmettelemässä lentokoneita, ja tietysti myös kyläilimme. Halo siistittiin myös joulukuntoon kunnon pesulla föönauksineen ja trimmiäkin ehdittiin parannella. Trimmauksen Halo ottaa jo tottuneesti ja pesukin sujui isommitta hepuleitta, mutta hiustenkuivaajalle sen sijaan piti vähän haukkua. Vihdoin koitti jouluaatto ja pienen bouvierin kauan odottamat rapisevat paketit. Halo ei jäänyt ilman lahjoja edes siitä huolimatta, että lenkillä ennen lahjojen jakoa vähän piti rähistä ohi kulkeneelle joulupukille. Mitäs mennä kilisi siinä kulkusineen ja epäilyttävine partoineen. Joululahjapaketista löytyi namien ja frisbeen lisäksi Dog Spinny-aktivointilelu, josta tulikin heti suosikki. Halon mielestä paras joululahja oli kuitenkin varmaan se, kun joka päivä pääsi monta kertaa suolle ja metsään juoksemaan melkein heti ulko-ovelta.

Lomilta paluun jälkeen Halo sairastui äkäiseen oksennus-ripulitautiin, joka vei pikkumiehen melko huonoon kuntoon. Jouduimme lauantaina käymään päivystävällä eläinlääkärillä, jossa Halo saikin piikkinä antibioottia ja oksennuksenestolääkettä sekä nesteystä. Lisänä tuli myös antibioottikuuri. Ruoka ja juoma alkoivat maistua vasta myöhään illalla ja vasta maanantaina poika ja maha alkoivat olla normaalikunnossa. Edelleen kyllä pientä väsyttää tavallista enemmän, mikä tuskin on ihme moisen taudin jälkeen.

Uuden vuoden paukkeet menivät onneksi kivuttomasti ja kävimme pissatukset pihalla normaalisti paukkeesta huolimatta. Kovimpia paukahduksia piti vähän haukahdella, mutta muuten räiske ei Haloa hetkauttanut. Sisällä paukkuihin ei reagoitu ennen puolenyön jytinää, jolloin Halo heräsi, vilkaisi äippää ja totesi että eipä tässä hätiä ja palasi nukkumaan.

Halo ja isäntäväki toivottavat Mainiota Uutta Vuotta 2008 kaikille tutuille ja tuntemattomillekin bloginsa lueskelijoille!

Sosialisointia

Vaikka blogissa onkin elelty hiljaiseloa joulukiireiden takia, on Halo-poika touhunnut vaikka ja mitä. Viikko sitten Halon luona kävi kyläilemässä Lola-sisko, ja kuten kuvista näkyy oli meno melko hurjaa! Hämärtyvässä iltapäivässä kahden tumman koiran kuvaaminen oli melko haastavaa, joten erotettavissa on lähinnä isoja suita ja Halon kaulassa roikkuva heijastin. Tasaisesti olivat sisarukset kasvaneet tähän saakka, Halo oli himpun verran siskoaan isompi. Huomasi kyllä Halosta, että tähän astisista leikkikavereista sisko oli kyllä pojan mielestä kaikkein kivoin, niin mukava oli juosta Lolan perässä! Lola puolestaan teki aina yllätyshyökkäyksen, kun Halo unohtui nuuskuttelemaan. Paljon samanlaisia vinkeitä kuulosti sisaruksilla myös olevan! Toivottavasti pääsemme tässä ennen pitkää myös muita sisaruksia näkemään.

Eläinlääkäriaseman pentukerho on nyt myös käyty ja sen seurauksena eläinlääkäristä taisi tulla Halon suosikkipaikka. Viimeisellä kerralla mentiin niin lujaa bussipysäkiltä eläinlääkärille, että äippä hädin tuskin pysyi perässä. Pentukerhossa tila oli jaettu isojen ja pienten puoleen, ja tunnin verran pennut saivat melskata keskenänsä samalla kun eläinlääkäri opasti omistajia. Oli kyllä jännä nähdä miten Halo toimi isommassa laumassa erilaisten koirien kanssa. Halo oli kyllä porukan rauhallisimmasta päästä ja tyytyi painimaan muutaman valitun kaverin kanssa. Ehdoton suosikkikaveri oli sakutyttö, jonka kanssa olivat selkeästi hengenheimolaisia. Äänekkäämmät kaverit sen sijaan vähän jänskättivät ainakin aluksi. Yllättävän nätisti Halo osasi myös olla muutaman aremman kaverin kanssa.

Trimmausharjoituksia olemme jatkaneet ja vihdoin saatiin hankittua trimmauskonekin. Vaikka Halo ei ollutkaan nähnyt trimmauskonetta aikoihin, ei poika ollut siitä juuri millänsäkään. Melko hyvin saatiin silti pää ja korvat ajeltua, vaikka trimmaajan taidoissa kyllä vielä hiomista riittää. Korvia olemme myös teippailleet, mutta silti meinaavat taittua yhdelle ylimääräiselle vekille. Täytynee jatkaa siis oikomishoitoa joululomalla.

BOOYH

15 viikkoa täynnä ja joku on vaihtanut meidän söpön pentupalleron pitkäkoipiseen honkkelikoiraan. Kokoa on siis tullut jälleen huimasti lisää ja etutassut yltää jo keittiön työtasoille, kuten olemme saaneet huomata. Kuvassa Halon kainalossa on ehdoton suosikkilelu, pehmovinku. Halon lempparimetkuihin kuuluu edelleen hypätä salaa sohvalle kun silmä välttää (kuten kuvasta voi päätellä niin poika maastoutuu sohvaan mainiosti) ja viikonloppuna Halo huomasi pääsevänsä jo myös sängylle. Sitä temppua ei kyllä onneksi ole uusittu enää. Yksinollessaan Halo ei ole edelleenkään tuhonnut vielä mitään, mitä pidän kyllä pojan aktiivisuuden huomioon ottaen melkoisena ihmeenä. Nyt kun tuli sanottua niin katsotaanpa mitä huomenna tapahtuu...

Sisäsiisteys on jo hyvällä mallilla, yöpissoja ei ole tullut kohta viikkoon enää, mutta työpäivän aikana kyllä vielä ehtii tulla hätä. Vahtivietti on noussut myös jo selkeästi esiin, mutta ainakin toistaiseksi se rajoittuu ainoastaan omalle pihalle. Pimeän aikaan pihalla kaikki mahdolliset "tunkeilijat" pitää koittaa haukkua, mutta esimerkiksi ovikelloon sen sijaan ei reagoida vielä oikeastaan ollenkaan. Sisällä vahtimistehtäviä hoitaa siis edelleen Maxwell-katti, joka murisee aina ovikellon soidessa.

Halo on myös kehittänyt hassuja tapoja. Parasta huvia ulkoillessa on nykyään varjojen metsästys. Siihen passaa niin isäntäväen kuin myös omakin varjo. Lemppariherkkua on nykyään mandariini, ja aina kun joku kuorii mandariinia niin pieni koira on salamana paikalla katsomassa, josko sieltä yksi pala liikenisi. Ajan käydessä pitkäksi Halo viihdyttää itseään (ja meitä) pistämällä nenän kiinni seinään ja puhisemalla ja tuhisemalla minkä keuhkosta lähtee. Siitä selkeästi vaan kuuluu niin kiva ääni. Kotona Halo on onneksi melko hiljaista poikaa, mutta tavaramerkiksi on jo kehittynyt aina etenkin heräämiseen jälkeen kuuluva miehekäs BOOYH-mylväisy. Ääni on ihan käsittämättömän huvittava ja parhaimmillaan se toistetaan haukotusten lomassa useaan otteeseen.