sunnuntai 16. joulukuuta 2007

Sosialisointia


Vaikka blogissa onkin elelty hiljaiseloa joulukiireiden takia, on Halo-poika touhunnut vaikka ja mitä. Viikko sitten Halon luona kävi kyläilemässä Lola-sisko, ja kuten kuvista näkyy oli meno melko hurjaa! Hämärtyvässä iltapäivässä kahden tumman koiran kuvaaminen oli melko haastavaa, joten erotettavissa on lähinnä isoja suita ja Halon kaulassa roikkuva heijastin. Tasaisesti olivat sisarukset kasvaneet tähän saakka, Halo oli himpun verran siskoaan isompi. Huomasi kyllä Halosta, että tähän astisista leikkikavereista sisko oli kyllä pojan mielestä kaikkein kivoin, niin mukava oli juosta Lolan perässä! Lola puolestaan teki aina yllätyshyökkäyksen, kun Halo unohtui nuuskuttelemaan. Paljon samanlaisia vinkeitä kuulosti sisaruksilla myös olevan! Toivottavasti pääsemme tässä ennen pitkää myös muita sisaruksia näkemään.

Eläinlääkäriaseman pentukerho on nyt myös käyty ja sen seurauksena eläinlääkäristä taisi tulla Halon suosikkipaikka. Viimeisellä kerralla mentiin niin lujaa bussipysäkiltä eläinlääkärille, että äippä hädin tuskin pysyi perässä. Pentukerhossa tila oli jaettu isojen ja pienten puoleen, ja tunnin verran pennut saivat melskata keskenänsä samalla kun eläinlääkäri opasti omistajia. Oli kyllä jännä nähdä miten Halo toimi isommassa laumassa erilaisten koirien kanssa. Halo oli kyllä porukan rauhallisimmasta päästä ja tyytyi painimaan muutaman valitun kaverin kanssa. Ehdoton suosikkikaveri oli sakutyttö, jonka kanssa olivat selkeästi hengenheimolaisia. Äänekkäämmät kaverit sen sijaan vähän jänskättivät ainakin aluksi. Yllättävän nätisti Halo osasi myös olla muutaman aremman kaverin kanssa.

Trimmausharjoituksia olemme jatkaneet ja vihdoin saatiin hankittua trimmauskonekin. Vaikka Halo ei ollutkaan nähnyt trimmauskonetta aikoihin, ei poika ollut siitä juuri millänsäkään. Melko hyvin saatiin silti pää ja korvat ajeltua, vaikka trimmaajan taidoissa kyllä vielä hiomista riittää. Korvia olemme myös teippailleet, mutta silti meinaavat taittua yhdelle ylimääräiselle vekille. Täytynee jatkaa siis oikomishoitoa joululomalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti