Lauantaina oli vuorossa kurssin treenisessio Päivärinteellä, jossa aloittelijoille oli ensin miljöbana ja sen jälkeen pikkutreenejä kaikille. Muistui taas mieleen, että tuota miljöbanaa (=kaikki koirakot kiertää yhtäaikaa peräkanaa ennalta suunniteltua rasti/esterataa) pitäisi muistaa tehdä omissakin treeneissä.
Halolle lauantain treenit oli varmaankin painajaisen paluu, sillä Halo joutui jälleen vaihteeksi latokuivuriin. Halo on kerran pelästynyt latokuivurin liukasta ja rei'itettyä lattiaa, ja sen jälkeen se on ollut kauhea paikka. Nyt oli taas aika terapioida tätä traumaa! ;) Jo edelliskerralla totesin, että houkuttelu/maanittelu ei ainakaan auta, vaan vain pahentaa asiaa. Nyt oli siis aika ottaa järeämmät keinot käyttöön. En ole siis osannut tukea Haloa oikealla tavalla, joten tällä kertaa tehtiin tarkempi toimintasuunnitelma, jossa Halo tarvittaessa viedään tuolle ikävälle alustalle ja olen itse passiivisempi. Ei siis mitään lärpätystä, vaan hommassa vaan ei ole mitään ihmeellistä. Sitten kun homma toimii, niin siellä syöpötelläänkin mahtavia kanansiipiä! Koskapa tällä emännällä on koiraansa huonompi hermorakenne, niin luovutin treenin hanskaamisen treenikaverin osaavampiin käsiin ja tein itse vaan mitä käskettiin.. ;)
Aluksi Halo käveli hankalalle lattianosalle vähän niinkun vahingossa, mutta sitten vieressä ammottavien reikien kohdalla se huomasi, että voi ei, taas tätä! Tuossa tilanteessa se heittäytyy ihan passiiviseksi, jähmettyy matalaksi paikalleen tai taapertaa katse maassa varovasti eteenpäin. Sitten kun avoimista rei'istä päästiin ohi alueelle, missä reikien päällä oli vielä heinäpaaleja, ei hommassa ollutkaan mitään ihmeellistä, ja Halo pystyi jo ottamaan kontaktia ja syömään namia. Muutaman kerran Halo ehti paeta turvalliselle maaperälle, mutta jatkoi hommaa hieman fyysistä voimaa vaatineen alustalle palautuksen jälkeen. Kanansiivet kelpasivat mainiosti, ja tällä kertaa hommasta ei kehittynyt isoa showta. Yksi askel eteenpäin siis tällä saralla! :)
Sunnuntaiaamuna olikin sitten jälkikauden lopettajaistreenit Osmanlaaksossa, jonne haettiin matkalla pasteijat ja viinerit kahville kaveriksi! Halon jälkeä pidennettiin taas, tällä kertaa huimaan 775 metriin! Maasto oli vaihteeksi vähän helpompaa kangasta ja vanhahkoa hakkuuta. Menomatkalla Halo ilmaisi hienosti myös Allin jäljen lähdön, ja omakin jälki nousi tosi hienosti! Nykyään jäljennostot onnistuvat tosi hyvin, ja ei todellakaan jää epäselväksi, milloin jälki on kohdalla. Jäljestys oli tasaisen varmaa, ja kaikki 5 esinettä Halo löysi hienosti. Esineet ilmaistiin tutulla "nuusk-hauks-plops-kato tämmönen!"-tyylillä. Täytynee ottaa esineiden kertominen sitten talven teemaksi.. Jokaiselta esineeltä meinasi kyllä olla hieman turhan kiire jatkamaan matkaa.
Muutaman kerran jälki oli hieman hakusessa, pahiten paikassa, josta oli lähtenyt jotain metsäkanalintuja. Ei jotenkin ihmetytä.. ;) Kaikki hukkailut Halo kyllä itse korjasi todella hienosti, kun pysähdyin itse ja annoin tarpeeksi tilaa. Nyt alan jo itsekin paremmin nähdä, milloin ollaan oikeasti jäljellä! Halo jaksoi ilman ongelmia, joten matkaa voidaan kyllä pidentää keväällä hyvin. Jäljen loputtuakin olisi vielä ollut kiire jatkamaan.. Tähän on siis hyvä lopettaa tälle syksyä! Josko sitä ens keväänä/(kesänä)/syksynä kokeeseen sitten! :)
Jottei ihan putkeen olis treenit kuitenkaan menny, niin tais kuitenki tulla reissu kenkäkauppaan, sillä vuoden vanhoista Icebugeista tuli vesi läpi. Lunta sais jo kyllä tulla, kyllä tätä pimiää on kateltu jo ihan riittämiin! :)
