maanantai 19. syyskuuta 2011

Ulottuvuutta

Syksyn tullen pukkaa aina hirmuinen sisustusvimma. Ja ihan niinkuin keskeneräisiäkin projekteja ei piisaisi niin silti pitää kehittää aina jotain uutta! Tällä kertaa kohteena oli makkari, jonne olen halunnut muuta kämppää seesteisempää fiilistä ja unenomaista tunnelmaa..

 

Jokaisen tytön unelmahan on katosvuode romanttisine verhoineen. Moinen olisi kuitenkin aika koominen viritelmä nykyasuntojen 12 neliön makuuhuoneessa! Onneksi IKEA oli jälleen kekseliäs ja esitti aiheesta nykyaikaisen version uudessa kuvastossaan: http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/categories/departments/bedroom/tools/bedroom_rooms_ideas#/20121_bers11a_01

Idean antama mahdollisuus huoneen tyylin muuttamiseen hetkessä erilaisin kankain ja ripustuksin oli niin houkutteleva, että ajatukseen oli tartuttava! Niinpä IKEAsta lähti mukaan verhotankoa. Pidennettävästä versiosta riitti hyvin kaksi 160cm pätkää, jotka extra-kiinnikeparilla saatiin helpo(hko)sti kattoon. Viimeinen silaus tehtiin Kärkkäisen irtoverhotangonnupeilla.



Saman tien täytyi suunnata myös Eurokankaaseen, sillä laiskana verhojenvaihtajana kotoa ei löytynyt sopivaa ylimääräistä kangasta. Ja niinhän siinä sitten kävi että "more is more"-periaate iski ostoksilla ja palasin kotiin mukanani 11m harmaata organzaa. Palakorin 50 euron kilohinta ei päätä huimannut, joten olihan se otettava kun halvalla sai valmiiksi sopivan kokoiset palat. ;)


Säntillisyyteen taipuvainen ihminen sai aikansa vääntää että organzametrit asettuivat aloilleen, ja lopputuloksesta tuli jokseenkin hiukkasen mahtipontinen! :D Mutta kuten todettua - tyyli on helppo vaihtaa vaikka fiiliksen mukaan. Lopputulos kirvoitti puoliskostakin tähän saakka syvällisimmän sisustukseen liittyvän kommentin: "Kyllähän se tuo tähän huoneeseen ulottuvuutta."

Mission accomplished! ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti