keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Esineitä jälellä ja jäläkiä esineillä

Viime sunnuntain jäläkitreeneissä oli huimat 2 koirakkoa (+ 1 hakueliö), joten saimme kaikki kunnon treenit kahdessa osassa.


Halon kanssa on jo pitkään pitänyt tehdä erikseen pelkkää esineilmaisua, jotta sitä saataisiin vahvistettua. Etenkin oudot esineet kun ohitetaan helposti olankohautuksella. Tällä kertaa oli vihdoin aikaa ottaa tämä treeni työn alle. Halo sai siis 8 esinettä metsään n. 10m välein. Esineet lähdettiin hakemaan saman tien. Alussa meinasi haahuiluttaa kun haisua oli joka puolella, mutta onneksi haju tarkentui ekalle esineelle. 6 esinettä Halo ilmaisi itse hienosti - tai siis ottamalla esineen suuhun ja pudottamalla maahan (joo, tälle pitäisi tehdä jotain, mutta ainakin itse huomaan milloin se löytää esineen). Tennispalloa piti tarkentaa ja harkita pitkään, mutta löytyi sekin sieltä. Sitä ei tosin voinut ottaa suuhun, joten se sai vaan intensiivistä tuijotusta. Nostamatta jäivät yllättäen yksi hanska sekä vaikeaksi arveltu puukeppi. Hanskan kohdalla Halolla tosin oli jo selkeästi haju seuraavasta esineestä. Nämä otettiin sitten uudestaan näkölähtönä (vai olisko se näköpudotuksena..) ja edelleenkään keppi ei ollut esine! Kutsuin Halon sitten keppiä ihmettelemään ja kylläpä oli Hapsi varmaan kummissaan! Viimeisenä ollut hanska löytyikin sitten taas hienosti. Taidamme siis jonain päivänä vielä palata tuohon keppiin uudelleen!

Itse jäljestä halusin vaihteeksi helpomman ja lyhyemmän kuin muutamasta edellisestä helv..hellekoitoksesta. Mittaa oli siis tällä kertaa vain 350m ja matkalla 3 esinettä. Ajatus oli nyt vähentää esineitä ja keskittyä tiiviimmin hyvään jäljestämiseen. Lisäksi jälki oli vaihteeksi vähän tuoreempi eli vain tunnin vanha.

Jo jäljelle lähtiessä Halo oli normaalia rauhallisempi - taisi parka miettiä että enkös mää jo tämän päivän hommat hoitanut?! :D Jälki nousi hyvin ja vauhtiakin löytyi edelleen melkoisesti. Ensimmäinen esine meni tosi hienosti. Toisena esineenä oli jälleen pahamaineinen pallo, jota piti tarkentaa pitkään ja hartaasti. Jäljestäminen oli kaikkinensa ihan hyvää ja Haloksi jopa melko tarkkaa. Oikaistun kulman ja keskellä jälkeä tapahtuneen harhailun Halo korjasi itse hienosti. Ennen loppua oli jäljen ainoa tien ylitys, joka normaalista poiketen meinasi vähän mennä sivuun. Aiemmin niissä ei ole ollut mitään ongelmaa, joten liekö syynä ollut sitten jäljen tuoreus. Lopussa kävi harmillisesti niin että Halo bongasi jäljentekijän poistumisjäljen ennen loppuesinettä. Ja siitähän Halo ei olisi luopunut millään! Jouduin lopulta kutsumaan sen takaisin etsimään esineen, että saatiin jälki päätökseen ja koira palkattua. Täytyypä siis muistaa olla tarkkana noiden poistumisjälkien kanssa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti