sunnuntai 7. lokakuuta 2007

8 viikkoa täynnä!


Eilen tuli täyteen 8 viikkoa ja ilme on siis syystäkin iloinen! Koirien mieltymys kenkiin on kyllä jotain ihmeellistä. Täällä on jo huomattu, että kenkiä ei sitten niin mikään lelu voita. Onneksi näillä keleillä meillä käytetään lähes yksinomaan kumppareita ja muut kengät ovat visusti piilossa.

Jatkoimme eilen muutaman päivän tauon jälkeen jälkiharjoituksia ja tällä kertaa teinkin makkararuudun sijasta suoran makkarajäljen. Ero koiran menossa oli kyllä hurja. Ruudun kanssa Halo nimittäin riehaantui kun makkaraa tuntui löytyvän monesta suunnasta ja lähti sitten aina lopulta haahuilemaan ihan muuallekin makkaran toivossa. Nyt suoralla sen sijaan meno oli määrätietoista ja kaikki makkarat löytyivät. Välillä piti tarkistaa jälkeä vähän matkaa taaksepäin ja sitten jatkaa taas eteenpäin, mutta missään vaiheessa Halo ei harhautunut jäljeltä. Jatkamme siis harjoituksia suoralla jäljellä. Makkaraa saa kyllä olla matkan varrella vielä ihan tuiki tiheään.

Viime päivinä ollaan tutustuttu jo paljon uusiin ihmisiin ja tavattu myös mukavia uusia koirakavereita. Vaikka Halo onkin kaikkia yli puolet pienenpi, ei pikku miestä näytä juuri hirvittävän! Kaiken kaikkiaan Halo on tosi reipas uusissa tilanteissa, mutta pimeän pelko meinaa aina iltasella vaivata. Silloin voi rauhassa temmeltää omalla pihalla, mutta pihan ulkopuolella alkaa selkeästi pelottaa. Koska pimeys ei kovin äkkiä tästä hellitä niin jatkamme totuttelua askel askeleelta!

1 kommentti:

  1. Lämpöiset rapsutukset 8-viikkoiselle! Ensi puuhat uudessa kodissa kuullostavat oikein hyviltä, jäljen alkukin jo työn alla. Kyllä se reippaus päivällä vielä vie voiton pimeän pelosta.

    VastaaPoista