Maxwell

"Maxwell"
maatiaiskattityttö
punatiikeri-valkoinen
s. 2002
om. Päivi Kekkonen

Kuva: Minna Väänänen
Maxwell tuli meille 3 vuoden ikäisenä keväällä 2005. Toiveissa oli saada täystuho-Kelvinille leikkikaveri, mutta Max ei ollut ihan samaa mieltä roolistaan. Tytöt eivät edelleenkään ole kavereita, mutta sietävät toisiaan.


Melko pian Maxwellin tulon jälkeen selvisi, että katti ei ole kovinkaan tottunut käsittelyyn ja lähtökohtaisesti suhtautuu varsin epäileväisesti lähestyviin ihmisiin. Hoitotoimenpiteet ovat siis Maxin kanssa melkoinen show, vaikka selkeä parannus vuosien saatossa onkin tapahtunut. Silti edelleen vieraiden tullessa kylään tekee mieli ripustaa Maxin kaulaan kyltti "Älä edes yritä koskea minuun".

Kuva: Minna Väänänen
Kun asioissa toimitaan Maxin ehdoilla, on se mitä ihanin katti. Maxilla on aina paljon asiaa ja suosikkipaikassaan ulkoiluhäkissä Max kailottaa joka aamu naapurustolle kuulumiset. Välillä se käy pitkiä keskusteluja myös naapurin Mummon ja Papan kanssa häkin läpi. Ulkoilu pitää mielen virkeänä ja Max saattaa päivystää häkissä tuntikausia vaanimassa lintuja ja ties mitä öttiäisiä.