sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Venäläisiä klassikoita

Viime aikoina verkossa on taas kiertänyt muutamakin "100 kirjaa, jotka jokaisen pitäisi lukea elämänsä aikana" -lista. Ensin tuli ilmoille BBC:n kokoama klassikkokavalkadi ja sitten Keskisuomalaisen suomalaiseen sielunmaisemaan sopivammaksi muokkaama lista. Siihen nähden, että olen aina ollut klassikkojen lukemisen kannalla, oli varsin noloa huomata miten vähän kirjoja noilta listoilta olin lukenut. Valitettavasti tätä nykyä ajattelen, että kylläpä nuo kaikki ehtii lukea sitten eläkkeellä. Mahtaa pitää silloin mummona kiirettä - niin monta muutakin puuhaa olen sinne lykännyt!

Listat saivat minuun kuitenkin sen verran eloa, että kävin hakemassa
kirjastosta muutaman näistä klassikoista. Monesti olinkin miettinyt, että mikähän kirja se tuommoinen "Fedja-setä ja kissa ja koira" oikein on. Valinta osoittautui loistavaksi, sillä kyseessä on oikeasti huikaisevan hauska juttu. Fedja-setä on vanhan ajan neuvostotosatu, josta löytyy syvempikin ulottuvuus aikuisempaankin makuun (ei sillä että minulla sellaista olisi..). Tietyiltä osin kirja muistutti Pikku Prinssiä - sillä erotuksella tosin, että Fedja-setä on hauska. Etenkin kissa-koiraperheen arkeen osuivat lisäksi mainiosti kissa Matroskinin ja Musti-koiran yhteiselon kiemurat. Meillä asuukin kyllä kissa Matroskin kahtena kappaleena! Tämä ei ollut ehkä venäläinen klassikko ihan perinteisimmässä merkityksessä, mutta uskaltaisin väittää että varmasti mukaansatempaavampi kuin moni muu venäläisistä klassikoista!

BBC:n lista. Merkitsen tähän myöhemmin ehtiessäni boldilla lukemani ja italicilla aloittamani kirjat.

1 Pride and Prejudice - Jane Austen
2 The Lord of the Rings - JRR Tolkien
3 Jane Eyre - Charlotte Bronte
4 Harry Potter series - JK Rowling
5 To Kill a Mockingbird - Harper Lee
6 The Bible
7 Wuthering Heights - Emily Bronte
8 Nineteen Eighty Four - George Orwell
9 His Dark Materials - Philip Pullman
10 Great Expectations - Charles Dickens
11 Little Women - Louisa M Alcott
12 Tess of the D’Urbervilles - Thomas Hardy
13 Catch 22 - Joseph Heller
14 Complete Works of Shakespeare
15 Rebecca - Daphne Du Maurier
16 The Hobbit - JRR Tolkien
17 Birdsong - Sebastian Faulk
18 Catcher in the Rye - JD Salinger
19 The Time Traveller’s Wife - Audrey Niffenegger
20 Middlemarch - George Eliot
21 Gone With The Wind - Margaret Mitchell
22 The Great Gatsby - F Scott Fitzgerald
23 Bleak House - Charles Dickens
24 War and Peace - Leo Tolstoy
25 The Hitch Hiker’s Guide to the Galaxy - Douglas Adams
26 Brideshead Revisited - Evelyn Waugh
27 Crime and Punishment - Fyodor Dostoyevsky
28 Grapes of Wrath - John Steinbeck
29 Alice in Wonderland - Lewis Carroll
30 The Wind in the Willows - Kenneth Grahame
31 Anna Karenina - Leo Tolstoy
32 David Copperfield - Charles Dickens
33 Chronicles of Narnia - CS Lewis
34 Emma - Jane Austen
35 Persuasion - Jane Austen
36 The Lion, The Witch and The Wardrobe
37 The Kite Runner - Khaled Hosseini
38 Captain Corelli’s Mandolin - Louis De Bernieres
39 Memoirs of a Geisha - Arthur Golden
40 Winnie the Pooh - AA Milne
41 Animal Farm - George Orwell
42 The Da Vinci Code - Dan Brown
43 One Hundred Years of Solitude - Gabriel Garcia Marquez
44 A Prayer for Owen Meaney - John Irving
45 The Woman in White - Wilkie Collins
46 Anne of Green Gables - LM Montgomery
47 Far From The Madding Crowd - Thomas Hardy.
48 The Handmaid’s Tale - Margaret Atwood
49 Lord of the Flies - William Golding
50 Atonement - Ian McEwan
51 Life of Pi - Yann Martel
52 Dune - Frank Herbert
53 Cold Comfort Farm - Stella Gibbons
54 Sense and Sensibility - Jane Austen
55 A Suitable Boy - Vikram Seth.
56 The Shadow of the Wind - Carlos Ruiz Zafon
57 A Tale Of Two Cities - Charles Dickens
58 Brave New World - Aldous Huxley
59 The Curious Incident of the Dog in the Night-time - Mark Haddon
60 Love In The Time Of Cholera - Gabriel Garcia Marquez
61 Of Mice and Men - John Steinbeck
62 Lolita - Vladimir Nabokov
63 The Secret History - Donna Tartt
64 The Lovely Bones - Alice Sebold
65 Count of Monte Cristo - Alexandre Dumas
66 On The Road - Jack Kerouac
67 Jude the Obscure - Thomas Hardy
68 Bridget Jones’s Diary - Helen Fielding
69 Midnight’s Children - Salman Rushdie
70 Moby Dick - Herman Melville
71 Oliver Twist - Charles Dickens
72 Dracula - Bram Stoker
73 The Secret Garden - Frances Hodgson Burnett
74 Notes From A Small Island - Bill Bryson
75 Ulysses - James Joyce
76 The Bell Jar - Sylvia Plath
77 Swallows and Amazons - Arthur Ransome
78 Germinal - Emile Zola
79 Vanity Fair - William Makepeace Thackeray
80 Possession - AS Byatt.
81 A Christmas Carol - Charles Dickens
82 Cloud Atlas - David Mitchell
83 The Color Purple - Alice Walker
84 The Remains of the Day - Kazuo Ishiguro
85 Madame Bovary - Gustave Flaubert
86 A Fine Balance - Rohinton Mistry
87 Charlotte’s Web - EB White
88 The Five People You Meet In Heaven - Mitch Albom
89 Adventures of Sherlock Holmes - Sir Arthur Conan Doyle
90 The Faraway Tree Collection - Enid Blyton
91 Heart of Darkness - Joseph Conrad
92 The Little Prince - Antoine De Saint-Exupery
93 The Wasp Factory - Iain Banks
94 Watership Down - Richard Adams
95 A Confederacy of Dunces - John Kennedy Toole
96 A Town Like Alice - Nevil Shute
97 The Three Musketeers - Alexandre Dumas
98 Hamlet - William Shakespeare
99 Charlie and the Chocolate Factory - Roald Dahl
100 Les Miserables - Victor Hugo


Keskisuomalaisen lista puolestaan on seuraavanlainen. Nyt luetut on merkitty purppuralla, koska boldaus ei näytä näihin toimivan!

1. Mika Waltari - Sinuhe Egyptiläinen

2. J.R.R. Tolkien - Taru sormusten herrasta

3. Väinö Linna - Tuntematon sotilas

4. Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä

5. Väinö Linna - Täällä Pohjantähden alla 1-3

6. Agatha Christie - 10 pientä neekeripoikaa

7. Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus

8. Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja

9. Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille

10. Astrid Lindgren - Veljeni Leijonamieli

11. Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi

12. J.K. Rowling - Harry Potter -sarja

13. Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys

14. George Orwell - Vuonna 1984

15. Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija

16. Kalevala

17. Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo

18. Sofi Oksanen - Puhdistus

19. Astrid Lindgren - Peppi Pitkätossu

20. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan

21. Richard Bach - Lokki Joonatan

22. Umberto Eco - Ruusun nimi

23. Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti

24. J. & W. Grimm - Grimmin sadut I-III

25. Dan Brown - Da Vinci -koodi

26. Enid Blyton - Viisikko-sarja

27. Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase

28. Ernest Hemingway - Vanhus ja meri

29. Goscinny - Uderzo - Asterix-sarja

30. John Irving - Garpin maailma

31. Louisa May Alcott - Pikku naisia

32. Victor Hugo - Kurjat

33. C.S. Lewis - Narnian tarinat

34. A.A. Milne - Nalle Puh

35. Henri Charriete - Vanki nimeltä Papillon

36. Alexandre Dumas - Kolme muskettisoturia

37. Emily Bronte - Humiseva harju

38. William Golding - Kärpästen herra

39. Juhani Aho - Rautatie

40. Leo Tolstoi - Anna Karenina

41. Frank McCourt - Seitsemännen portaan enkeli

42. Arthur C. Clarke - Avaruusseikkailu 2001

43. J.D. Salinger - Sieppari ruispellossa

44. Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani

45. Kurt Vonnegut - Teurastamo 5

46. Isaac Asimov - Säätiö

47. Aapeli - Pikku Pietarin piha

48. Leo Tolstoi - Sota ja rauha

49. Mauri Kunnas - Koiramäen talossa

50. Margaret Mitchell - Tuulen viemää

51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut

52. Albert Camus - Sivullinen

53. Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu

54. Hergé - Tintti-sarja

55. Miquel Cervantes - Don Quijote

56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira

57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut

58. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi

59. Herman Hesse - Lasihelmipeli

60. Günther Grass - Peltirumpu

61. Jostein Gaarder - Sofian maailma

62. Leon Uris - Exodus

63. Lucy M. Montgomery - Pieni runotyttö

64. Ilmari Kianto - Punainen viiva

65. Franz Kafka - Oikeusjuttu

66. Guareschi Giovanni - Isä Camillon kylä

67. Lewis Carrolll - Liisan seikkailut ihmemaassa

68. John Steinbeck - Eedenistä itään

69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie

70. Paulo Coelho - Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin

71. Jules Verne - Maailman ympäri 80 päivässä

72. Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa

73. Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa

74. Giovanni Boccaccio - Decamerone

75. Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva

76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys

77. Homeros - Odysseia

78. Peter Hoeg - Lumen taju

79. Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira

80. William Shakespeare - Hamlet

81. Eino Leino - Helkavirsiä-sarja

82. Stieg Larsson - Miehet, jotka vihaavat naisia

83. Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

84. Thomas Harris - Uhrilampaat

85. Raymond Chandler - Syvä uni

86. Jean M. Untinen-Auel - Luolakarhun klaani

87. Deborah Spungen - Nancy

88. Stephen King - Hohto

89. Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla

90. Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat

91. Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi

92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo

93. Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu

95. Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja

96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran

97. Veijo Meri - Manillaköysi

98. Maria Jotuni - Huojuva talo

99. Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän

100. Jan Guillou - Pahuus

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Tehotiistai

Tiistaista on tullut melkoinen tehoilta, kun siellä on nyt Halon tottiksen lisäksi ratsastustunti. Vaihdoimme siis ratsastusryhmää, kun nuo viikonloput näyttävät täyttyvän niin kovasti muista menoista. Vaihto oli näköjään hyväksi – tiukempi opettaja saa meidät pysymään paremmin oikealla kaviouralla. ;) Sain tällä viikolla alleni pikkuisen Tikrun, joka on tosi kiva kaveri. Toisin kuin monet muut pollet, Tikru on todella kontaktinhakuinen ja vastaa rapsutuksiin työntämällä pään kainaloon. Tikru on reipas menijä, ja heti satulaan päästyäni muistui mieleen meidän aiempi ongelma. Tikru ei tahdo vauhtiin päästyään pysähtyä. Pari ekaa kierrosta otimme käynnissä pysähdysharjoituksia ja sain siihen vihdoin opettajalta lisää neuvoja. Lopulta pollekin huomasi että ei auta, ja lopputunnista jarrut toimivatkin lähes moitteetta.

Tunnin teemana oli temponmuutokset käynnissä ja ravissa. Käynnissä testailimme hommaa ilman jalustimia ja Tikrun kanssa tämä juttu olikin helppo – sitä ei tarvinnut kahdesti käskeä lisäämään vauhtia. Ravissa homma oli hieman haastavampaa, kun aluksi taas pelkkä kevennyskin tuntui lyhytaskeleisen kaverin selässä vaikealta. Edelleen vauhdin lisääminen sujui, mutta ravissa hitaampaan menoon siirtyminen tökki – kirjaimellisesti niin että meinasin tulla pari kertaa kaulan yli päälleni alas. Tämä ratsastaja tarvitsee siis huimasti lisää hienosäätötreeniä!

Tosi mukava oli mennä pitkästä aikaa vähän herkemmällä pollella, jonka kanssa ei tarvinnut joka välissä käydä tahtojen taistoa. Tuntimme on illan viimeinen, joten tunnin päätyttyä polleilla on jo hirmuinen täpinä päästä talliin syömään. Tikrulla tuntui jo maneesista lähtiessä olevan kiirus ja pyysinkin vielä opettajalta neuvoja, että miten pidän rynnimään pyrkivän heposen ruodussa. Neuvot toimivat tallin ovelle asti, mutta sitten lähti hepo lapasesta ja ryntäsi karsinaansa kauralaarin ääreen. Onneksi ei ollut ketään edessä. Jospa olisin sitten ensi kerralla itse vähän paremmin varautunut moiseen pyrkimykseen!

tiistai 7. joulukuuta 2010

Puuhapäivä

Sunnuntain ohjelmassa oli reissu Kainuun korpeen Audin korjausreissun merkeissä. Halolle reissu merkitsi puuhapäivää – Jarpan puuhatessa autonkorjauksen parissa me muut ehdimme nauttia talviulkoilun iloista. Mukaan oli pakattu pulkka ja vetovermeet sekä jäljestystarpeet. Aamupäivästä suuntasimme jäälle lenkkeilemään ensimmäistä kertaa tälle talvea. Jäällä tuli purettua pahimmat energiat ja ihmeteltyä jäniksen jälkiä. Aurinkokin paistoi hetken ihan keväiseen tapaan.

Pulkkailua päätimme kokeilla tällä kertaa hieman raskaammalla taakalla ja lastasimme pulkkaan painoksi pari reppua. Hihnakonfiguraatio pidettiin edelleen varmuuden vuoksi sellaisena, että minä talutin Haloa pannan ja hihnan kanssa ja joku toinen oli aina apukuskina hidastamassa pulkkaa omasta narustaan. Halolla oli menoa ja meininkiä niin että reput eivät meinanneet kyydissä pysyä, joten aika usein saimmekin pysähtyä keräilemään tavaroita hangesta. Seuraava askel onkin siis hankkia pulkkaan turvavyöt! Ylimääräinen paino ja lentelevät tavarat ei Haloa haitanneet – välillä vain piti kurkkia taaksepäin, että mitä siellä perässä roikkuukaan. Intoa siis kyllä piisaisi, seuraavaksi aletaankin sitten kasvattamaan kestävyyttä.

Jälkihommat ovat tänä vuonna edenneet hitaanpuoleisesti emännän laiskuuden ja kesäisten kulmaongelmien vuoksi. Ensilumien jälkeen teimme yhden lyhyen, suoran jälkipätkän, joka taisikin olla ensimmäinen jälki, jossa jäljentekijä oli jäljen päässä. Se sujui ensi-ihmetyksen jälkeen turhankin vauhdikkaasti. Ajattelin testailla jälleen kulmia, kun lumessa se on ainakin itselle huomattavasti helpompaa – eli näen riittävän selkeästi missä kulma tasan tarkkaan on, enkä ehdi itse pilata sitä kävelemällä kulman päälle Halon mennessä siitä ohi. Haloa pitää siis edelleen hidastaa ihan reippaasti (ts. roikun koko välillä koko massallani taaksepäin) joten jäljestämme lyhyellä hihnalla liinan sijaan. Tällä erää ohjelmassa oli 4 jäljen pätkää pituuksiltaan noin 40-100 m. Kaksi ensimmäistä tein itse ja jätin ainoastaan purkin jäljen päähän. Kahdella jälkimmäisellä oli maali jäljen päässä. Ajatus oli, että Halo hoksaisi ensin purkkijäljillä, että todellakin – nyt pitää jäljestää, eikä ottaisi niin helposti ilmavainua maalista myöhemmillä jäljillä. Ja yllättävää kyllä sunnitelma näytti toimivan! :D

1. jäljellä oli yksi 90-kulma oikealle ja purkki hetikohta kulman jälkeen. Halo nosti jäljen tieltä hienosti ja kulmaan asti mentiin vauhdilla. Kulmakin meni ensin hyvin, mutta pari metriä sen jälkeen näytti siltä, että Halo alkoi miettiä että olikos tässä joku kulma. Hitaasti raksuttaa siis pienen bouvierin karvainen pää! Hetken pyörimisen jälkeen jälki löytyi hyvin ja matka jatkui purkille.

2. jälki oli U:n muotoinen kahdella 90-kulmalla vasemmalle. Nyt kulmatkin menivät todella mallikkaasti ilman minkäänlaista hapuilua. Tähän asti ehdottomasti paras kulmasuoritus meiltä! Pituutta jäljellä oli ehkä 70-80 m ja ensimmäistä kertaa 2 kulmaa ennen palkkaa.

3. jälki oli taas lyhyempi suora, mutta jäljen päässä olikin avoppi kiven takana. Jälki nousi hienosti ja vauhtikin pysyi jo yllättävän maltillisena – eli emäntä ei mennytkään turvalleen mättäälle kuten odotti! Halo oli ihan riemuissaan maalin löytymisestä ja nähtävästi muidenkin tekemät jäljet sujuvat yhtä hyvin kuin itse tehdyt, vaikka niitä ei olla juuri päästy tekemään.

4. jälki oli sitten jälleen avopin käsialaa, noin 100 m ja yksi kulma vasemmalle. Kulma ei tuottanut mitään ongelmia, mutta maasto meinasi olla melkoista risukkoa. Hienosti Halo sai kuitenkin emännän vedettyä perässään eteenpäin. Maali löytyi halkopinon taakse kellahtaneena. Matkalla oli kuulemma ollut myös jäniksen jälkiä, joita en kyllä itse vauhdissa bongannut – eikä Halokaan, hyvä niin!

Näiden onnistumisten jälkeen tulikin kyllä hirveä motivaatio tehdä lisää jälkiä. Eikai se lumi paljoa haittaa?!

torstai 2. joulukuuta 2010

Merkillisiä maaleja

Tämän viikon etsintätreeneissä Takukankaalla koitimmekin hieman eriskummallisempia maaleja. Edellisellä viikolla venyttelevä maalihenkilö (ja koira myös) toimi niin hyvin, että päätimme jatkaa hyvin alkanutta sarjaa. Halon treeni otettiin kahdessa osassa, jotta saatiin porukan ajankäyttö optimoitua. Keskityimme ilmaisun hiomiseen ja maalilla käyttäytymiseen, joten kaikki maalit olivat lyhyillä välimatkoilla. Ensimmäiset kaksi olivat melkoisessa tiheikössä, jotta homma ei olisi turhan helppoa. Ensimmäinen maali heilutti käsiään kuin tuulimylly ja Halo taisi todeta, että kipitämpä kiireesti ilmaisemaan kun tuo maali taitaa olla ihan sekaisin. Seuraava oli sitten tutumpi selkää venyttelevä maali viime viikolta, jonka ylösalaisin olevia kasvoja piti hieman etsiä tökkimällä huppua kuonolla. Viimeistään tässä vaiheessa Halo totesi, että nyt on kyllä porukka ihan hullua, tuuhan mamma kiireesti sieltä auttamaan. Ilmaisut tuli siis kauhealla innolla ja sama tohina jatkui näytölläkin. Ei tiennyt pieni bouvier miten päin ratkeaisi liitoksistaan kun oli niin hassua!

Tuumaustauon jälkeen toiselle kierrokselle otettiin ensimmäinen kävelevä maali. Näin ekalla kerralla maali käveli paikoillaan pientä ympyrää. Olimme kaikki valmistautuneet Halon taklaukseen (niin, aina voi välillä yrittää maalin syliin, jos sinne sattuisi mahtumaan) mutta yllätykseksemme sitä ei tullut, vaan sen sijaan aivan kunnollinen ilmaisu. Se olikin hienoa! Viimeinen maali oli jälleen tutumpi makaava henkilö, jonka kanssa ainoa ongelma oli ylimääräinen puolustuskyvyttömän maalin pussailu. Ehkäpä jatkamme jännillä maaleilla vielä ensi viikollakin!